Author Archives: Ria Korkiakangas

Kopiointilupa apuna kirjoittamisen opetuksessa

Äidinkielessä harjoitellaan esimerkiksi tietotekstien, tiivistelmien ja mielipidekirjoituksien kirjoittamista. Kopioston kopiointiluvalla voi kopioida oppilaille esimerkiksi 2–3 tekstiaineistoa, joiden pohjalta heidän tulisi tekstiä tuottaa.

Asiantuntija vastaa: Voinko kopioida oppilaalle materiaalia kirjaston kirjasta?

Saanko kopioida oppilailleni sisältöjä kirjastosta lainatusta kirjasta? Onko väliä sillä, onko kirja painettu vai sähköinen? Kysyimme tähän vastausta Kopioston lakimieheltä Ville Verroselta.

Tekijänoikeuslain valmistelu etenee

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi syyskuun lopussa lakiluonnoksen, jossa esitettiin tekijänoikeuslakiin uusia säännöksiä muun muassa opetuksen havainnollistamiseen, tiedonlouhintaan sekä museoiden, kirjastojen ja arkistojen kokoelmissa olevien kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten avaamiseen verkkoon. Muutosten taustalla on EU:n tekijänoikeusdirektiivi eli ns. DSM-direktiivi.

Asiantuntija vastaa: Saako YouTube-videoita upottaa opetusmateriaaliin tai oppimisympäristöön?

”Teemme opiskelijoille kurssimateriaaleja suljettuun sähköiseen oppimisympäristöön. Voiko opettaja liittää kurssisisältöön linkkejä YouTube-videoihin? Onko sillä merkitystä, aukeaako linkki alkuperäisessä ympäristössä (esim. YouTube) tai onko video upotettuna sähköiseen materiaaliin tai kurssialustalle?” Kysyimme tähän vastausta Kopioston lakimieheltä Ville Verroselta.

Osallistu kevään webinaareihimme!

Kevään aikana järjestämme Tekijänoikeudet haltuun -webinaarisarjan. Jokaisessa osassa kerromme perusasioita tekijänoikeudesta. Webinaarit on suunnattu opetusalan henkilöstölle.