14.10.2019

Lukuklaanin kirjapaketit lähes 900:lle ylä- ja yhtenäiskoululle

Lukuklaani-hankkeessa lahjoitettiin tänä syksynä yli sadan kirjan kirjapaketti lähes 900:lle ylä- ja yhtenäiskoululle ympäri Suomen. Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa ja Lastenkirjainstituutin toteuttamassa hankkeessa halutaan tukea koulujen mahdollisuuksia tarjota innostavaa luettavaa ja edistää yläkouluikäisten nuorten lukutaitoa ja ennen kaikkea lukuintoa. Lahjoituksen sisältämät kirjat on otettu kouluissa vastaan ilolla sekä opettajien että oppilaiden keskuudessa.

Lukuklaani infografiikka ylä- ja yhtenäiskoulujen kirjapaketeista

Kuva: Emmi Kyytsönen / Lastenkirjainstituutti 2019

Kirjalahjoituksen mukana kouluille lahjoitettiin opetuksen tueksi myös Lukuklaani-käsikirjat. Opettajille suunnattu opas antaa ideoita kirjojen käyttöön opetuksessa. Käsikirja sisältää ohjeen lukupiirityöskentelyyn ja lisäksi siihen on koottu kattavasti ohjeita toiminnallisiin ja monialaisen oppimisen tueksi soveltuviin tehtäviin. Käsikirja pitää sisällään myös paljon kirjavinkkejä, joiden avulla lukemaan innostuneet voivat löytää lisää luettavaa. Lukuklaani-käsikirjan voi ladata maksutta osoitteesta lukuklaani.fi/ylakoulu/kirjapaketit tai lukemo.fi/lukuklaani.

Lukuklaani-hanke jatkuu syksyllä 2019 järjestettävien koulutusten merkeissä. Jokaisessa Suomen maakunnassa järjestetään yläkoulujen äidinkielen opettajille suunnattu Lukuklaani-koulutus. Koulutuksia toteutetaan myös ruotsinkielisinä. Kaikkien aikojen ensimmäinen Lukuklaani-koulutus järjestettiin Jyväskylässä 3. syyskuuta, ja se kokosi yhteen lähes 50 opettajaa Keski-Suomesta. Seuraava koulutus on 29.10.2019 Tampereella.

Koulutusten tavoitteena on välittää tietoa koulujen saamasta kirjalahjoituksesta ja Lukuklaani-käsikirjasta, jotta niiden käyttö opetuksessa olisi mahdollisimman helppoa. Lukuklaani-koulutuksissa esitellään kirjojen lisäksi Lukuklaani-käsikirjaan sisältyviä erilaisia tehtävätyyppejä ja tuodaan esille uusia näkökulmia kirjailijavieraan avulla tai sanataidetyöpajassa. Koulutukset ovat osallistujille maksuttomia. Koulutuskalenterin ja ilmoittautumisohjeet löydät osoitteesta lukemo.fi/lukuklaani/koulutukset.

Takaisin