30.10.2020

Kysy asiantuntijalta: Saanko käyttää digitaalisen kuvakollaasin palasina muiden ottamia kuvia tai niiden osia?

Kysyimme Kopioston lisensiointipäällikkö Kirsi Salmelalta, saanko käyttää digitaalisen kuvakollaasin palasina muiden ottamia kuvia tai niiden osia? Milloin kuvakollaasista syntyy oma itsenäinen teos?

Asiantuntija vastaa -juttusarjan bannerikuva

”Lähtökohtaisesti kuvien ja niiden yksittäisten osien käyttöön tarvitaan tekijän lupa,” kertoo lisensiointipäällikkö Kirsi Salmela Kopiostosta.

Kuvakollaasi koostuu usein esimerkiksi valokuvista, piirroksista ja maalauksista tai niiden osista. Tekijänoikeus antaa tekijälle oikeuden päättää teoksensa kappaleen valmistamisesta muuttamattomassa tai muutetussa muodossa. Kappaleen valmistamista on esimerkiksi kuvan kopioiminen tai tallentaminen osaksi omaa työtä.

”Jos uusi teos koostuu niin pienistä kuvadetaljeista, jotka sellaisenaan eivät yllä teostasoon, ei tekijän lupaa detaljien käyttöön tarvita”, jatkaa Salmela.

Yltääkseen teostasoon on teoksen ilmennettävä tekijänsä luovia ja persoonallisia valintoja eli olla itsenäinen ja omaperäinen. Jos hyvin pieni detalji kuvasta ei yksinään ole riittävän itsenäinen ja omaperäinen, ei sen käyttöön osana kuvakollaasia tarvitse tekijän lupaa.

Kuvakollaasi voi myös saada oman tekijänoikeussuojan, jos se ilmentää tekijänsä luovaa panosta eli on itsenäinen ja omaperäinen. Tällöin kuvakollaasin tekijä saa omalle työlleen tekijänoikeuden.

Kysy asiantuntijalta -juttusarjassa asiantuntijat vastaavat opettajia askarruttaviin tekijänoikeuskysymyksiin

Onko sinulla tekijänoikeuskysymyksiä, joihin haluaisit asiantuntijan vastauksen? Voit lähettää kysymyksiäsi sähköpostilla viestinta (at) kopiosto.fi. Laita otsikoksi “Asiantuntija vastaa”. 

Takaisin